Rouva Schauberger on Walterin, Viktor Schaubergerin pojan, leski. Hän asuu yhä perheen kodissa Bad Ischlissä, pohjoisessa Itävallassa. Jokaisella tapaamiskerrallamme hänellä oli päällään perinteiset itävaltalaiset vaatteet, hyvin istuva räätälöity jakku ja dirndl-hame. Vaikka hän on alle 150 senttiä pitkä, hänellä on vaikuttava ilmestys ja hän on hyvin älykäs. Hän puhuu jonkin verran englantia, paremmin kuin minä saksaa, joten keskustelumme käytiin enimmäkseen englanniksi. Hänellä oli kuitenkin huolenaiheenaan se, ettei hän osaisi ilmaista itseään hyvin käyttämällä englantia, joten seurassamme oli tapaamisillamme myös tulkki. Keskustelumme aikaan hän oli 89-vuotias.
Kiitos että suostuit puhumaan minulle muistikuvistasi Viktor Schaubergeristä.
- Goethe puhui todellisuuden ja runouden erosta. Suuri runo voi kummuta todellisuuden pienestä siemenkodasta, ytimestä. Haluan kertoa todellisesta Viktor Schaubergeristä sellaisena kuin minä hänet tunsin. Nykyään ei ole enää monta ihmistä elossa jotka tunsivat oikean Viktor Schaubergerin.
- Tunsin Viktorin vain lyhyen ajan, vuodesta 1952 siihen saakka kunnes hän kuoli vuonna 1958. En viettänyt paljoakaan aikaa Viktorin kanssa. Walter ja minä asuimme Bad Ischlissa, hän asui Linzissä.
- Hän oli yksi merkittävimpiä 1900-luvulla eläneitä ihmisiä. Mutta siihen aikaan kun opin tuntemaan hänet, hän oli hyvin pettynyt moniin asioihin. Mikään ei muuttunut hänen elämänsä aikana;. hänen ideansa kiehtoivat monia, mutta harvat ihmiset pystyivät toteuttamaan ne käytännössä.
Schauberger-perheellä on pitkä traditio työskentelystä metsissä. Tekeekö kukaan perheen jäsenistä enää työtä metsien parissa?
- Viktor oli viimeinen. Hän oli varttunut Linzin pohjoisosassa, alueella joka on alkuperäistä metsää vielä nytkin. Tämä on harvinaista Itävallassa näinä päivinä. Hän oli sotilaana neljä vuotta ensimmäisessä maailmansodassa. Hän taisteli Venäjällä, Italiassa, Serbiassa ja Ranskassa, ja haavoittui. Sodan jälkeen hän työskenteli luonnonvaraisissa metsissä vuoteen 1924, sen jälkeen hänen uransa metsänhoitajana päättyi. Tämän jälkeen hän rakensi tukki-kouruja (log-flume) (hänen ensimmäinen keksintönsä, joka toi hänet laajemman yleisön tietoisuuteen), hänet kutsuttiin työskentelemään Wieniin. Hän oli viimeinen perheestään joka työskenteli metsissä. Nykyään kukaan ei tee sellaista työtä. Enää ei metsästetä ja kukaan ei myöskään työskentele enää luonnonvaraisissa metsissä.
Mistä Walter ja Viktor puhuivat?
Walter sanoi "Auta luontoa, auta puita. Meillä on pakko olla paljon enemmän puita, enemmän metsiä. Metsien ensimmäisenä tehtävänä on tuottaa vettä. Mitä me voimme tehdä luonnon hyväksi, mitä me voimme tehdä puiden hyväksi, ja mitä voimme tehdä puustolle ja vedelle kokonaisuutena?" Tästä hän aina puhui.
Tämä oli merkittävän teollisuuskasvunaikaa, niin kutsuttua saksalaisen sodanjälkeisen talousihmeen aikaa. Kaiken piti olla suurempaa ja parempaa. Viktor ja Walter olivat sitä mieltä, ettei suurempi ja parempi ole aina hyvästä. He sanoivat, että meidän pitää katsoa sinne, mihin asiat keskittyvät, mikä on olennaisinta, mikä on tärkeintä kaikelle elämälle. Viktorille ja Walterille tämä oli tärkein asia. Kuinka he pystyisivät saamaan tämän idean viestitettyä niin, että ihmiset pystyisivät ymmärtämään sen.
